Posts Tagged ‘espresso’

V60:llä Peru Cajamarca / Nano Kaffee Berlin

Vuorossa on viimeisen Berliinistä mukaan tarttuneen tuliaiskahvin maistelu. Tämä paahtimo oli myös kahvilakohteista reissussa viimeinen. Eli kyseessä oli Nano Kaffee Berlin ja reissukertomuksen kyseisen paahtimon kahvilasta voit lukaista täältä.

Itseasiassa tuliaiskahvi on samaa kahvia, jota join paikanpäälläkin espressona. Eli perulainen Cajamarca. Bourbon, Caturra sekä Typica -lajikkeita sisältävä pientilallisten tuottama kahvi on prosessoinniltaan pestyä, sen kasvukorkeus on 1700-1900 metriä merenpinnan yläpuolella. Kahvi tulee Huabalin alueelta Cajamarcasta, Jaén maakunnasta.

Lue lisää...
Share

Aeropressillä Costa Rica Los Acuna / The Barn

The Barn -paahtimon tuotteista ostin mukaani tumman costaricalaisen Los Acunan. The Barn oli Berliinin reissumme yksi ehdottomista kohokohdista ja valikoimasta olikin lopulta melko vaikeaa valita yksi pussillinen (käyntikokemuksen voit lukea täältä). Valikoimaa oli vaikka kuinka paljon, mutta tiesin, että kotona olisi pian mahdollisuus espressojen valmistamiselle ja tästä samasta kahvilasta tulin vielä ostaneeksi käsimyllynkin espressoja varten.

Los Acuna oli siis espressopaahtoinen. Se tulee Costa Ricasta Chirripon alueelta reilun 1800 metrin korkeudesta. Prosessoinniltaan kahvi on Black Honey ja lajikkeiltaan Red Catuai sekä Caturra. Black Honey -prosessissa kahvipavun ympärille jätetään reilusti hedelmälihaa ja papuja kuivataan pitkänkin aikaa varjossa tai suojan alla. Tämä tuo kahviin runsaasti täyteläisyyttä bodyyn.

Ennen jauhamista tuoksusta erottuivat selkeästi kuivatun omenan ja rusinoiden aromit. Myös hienoinen maltainen tuoksu oli löydettävissä. Kokonaisuus oli varsin makea ja täyteläinen. Jauhetusta kahvista alkoi nousta esiin paahteisempi meininki ja makeus otti hurjan askeleen voimakkaampaan suuntaan. Melkein kuin paahdettuja karkkeja tuoksuttelisi. Omenaisuus vahvistui myös ja se toi mukanaan hapokkaampaa särmää aromeihin.

Vaikka kyseessä olikin espressopaahtoinen kahvi, niin en tahtonut alkaa tätä maistelua tekemään espresson kautta. Valitsin menetelmäksi Aeropressin, jota The Barnin huippuystävällinen barista minulle suositteli tälle kahville. En valitettavasti muista tämän naisen nimeä, mutta hän oli kyllä varmasti yksi palvelualttiimmista ja ystävällisimmistä ihmisistä, joita olen kuunaan tavannut. Hän kertoi ummet ja lammet, esitteli tuotteita ja tiesi niistä valtavasti. Lisäksi hän loihti upeat juotavat paikanpäällä!

Ja takaisin asiaan. Aeropress-valmistaminen tapahtui seuraavanlaisella reseptiikalla: 16 grammaa suodatinkarkeutta hienompaa Los Acunaa, 230 grammaa 90-asteista vettä kahdessa osassa kaadettuna. Ensin puolet vedestä kahvin sekaan, muutama sekoitus tikulla ja loput vedet perään. Sitten esikasteltu suodatin korkkeineen päälle ja minuutin mittainen uutto. Lasi päälle, koko komeus ympäri ja herkkua lasiin 30 sekunnin painalluksella.

Ensihörppy toi esiin hapokkaat omenat ja varsinkin jälkimaussa erottuvan hurjan makeuden. Hapokkuus tuntui poskien sisäpinnoilla. Tämä ei varmasti ole pehmeiden ja matalahappoisten kahvien ystävien ykkösvaihtoehto. Suutuntuma toi mieleen mustan teen. Body oli erittäin täyteläinen ja maut selkeät.

Tämä costaricalainen oli erittäin helppo ja mutkaton juotava, varsinkin jos on tottunut hapokkaampiin kahveihin. Omenaisuus ja makeus toimivat hyvin yhteen ja koko komeuden viimeistelee ohut, mutta täyteläinen suutuntuma ja body. Loput pavut päätyvät takuuvarmasti La Pavoni -tarkoituksiin ja espressoiksi. Jos tuntuu, ettei espressohommat vielä luonnistu, niin tiedänpä ainakin, että Aeropressillä saa takuuvarmasti erittäin hyviä kupillisia helposti.

  Lue lisää...

Share

Kalusto: Knock Feldgrind 2 -käsimylly

Kuten aiemmassa artikkelissani jo kerroinkin, niin kahvikalustoni kasvoi yhden La Pavoni Europiccolan verran. Nyt oli vihdoin mahdollisuus valmistella kotosalla espressoja. MUTTA! Se toi mukanaan pienen ongelman. Oma Graef-myllyni ei taivu espressokarkeudelle asti, joten ostaisinko valmiiksi espressokarkeudelle jauhettua kahvia vai hankkisinko uuden myllyn nimenomaan espressoa varten? Sähköiset espressomyllyt ovat hyvissä hinnoissa, mutta voi kiesus ne ovat nättejä.

Lopulta päädyin kompromissiin. Ostin myllyn, mutta ostinkin käsimyllyn. Mylly on Made By Knock Feldgrind 2. Tämä oli se hivenen arvokkaampi hankinta, jonka tein Berliinissä The Barnin kahvila-paahtimolta. Ostohetkellä se kustansi 185 euroa (huhhuijakkaa). Mainitsenpa tässä samalla, että myllyn hankinnassakin oli Papuja ja polkuja -Jukalla sormensa pelissä. Hänellä oli myös La Pavonin seurana Feld2 ja hän kehui myllyä siinä määrin, etten alkanut enempää säästöjä kerryttämään, vaan The Barnille mennessä tein myllyhankinnan.

Knock on hankittu nimenomaan espressokonetta silmälläpitäen. Toisena vaihtoehtona minulla oli Comandante, joka olisi omaan silmään ollut miellyttävämpi, mutta hinta kipusi jo aivan liian kovaksi (235€ The Barnilla). Tämän hankinnan ja päätöksen myötä voin huoletta ruuvata Graef-sähkömyllyäni jokusen pykälän karkeammalle, koska Feld2 hoitelee tästä lähtien espresso- ja mutterikarkeudet. Kätevää!

Myllyn säätäminen on helppoa. Myllyn päällä kammen juuressa on nuoli, joka osoittaa karkeuden myllyn päähän numeroin merkityllä asteikolla. Säätäminen alkoi siitä, että myllyn käänsi niin hienolle kuin se suinkin menee ja siitä kierros kerrallaan selvittämään, että mikä karkeus on juuri sille omalle espressokoneelle sopiva. Tämä otti aikansa ja edelleenkin karkeuteen joutuu tekemään papukohtaisia hienosäätöjä. Kultaista keskitietä ei ainakaan toistaiseksi ole löytynyt.

Mylly purkautuu kolmeen osaan, joten putsaaminen on suht helppoa. Päällimmäisenä osana on kampi ja kansi, joilla karkeuden säätö tapahtuu, sitten varsinainen mylly pinnoitettuine teräksisine kartioterineen ja papusäiliöineen ja alimpana palasena on jauhetun kahvin säiliö. Feld2 ei vie pöydällä paljoa tilaa ja mustan värinsä ansiosta istuu kromisen La Pavonin vierelle todella nätisti. Painoa tällä Skotlannissa valmistetulla myllyllä on noin 600 grammaa. Myllyn runko on alumiinia ja se on tehty koneistamalla yhdestä palasta. Kammessa on riittävästi pituutta, jotta pidempikestoinenkaan pyörittäminen ei tunnu typerälle. ”Urakkanuppi” on sopivan kokoinen ja helpottaa pyörittämistä älyttömästi. Papusäiliöön mahtuu enintään 30 grammaa papuja kerralla.

Feld2 pystyy jauhamaan pavut tarvittaessa (kuulemma) jopa turkkilaiseen ibrik-valmistamiseen sopivaksi. Tähän käytetään siis jo käytännössä niin hienoksi jauhettua kahvia, että se on jo pölyä. Toistaiseksi tälle ei ole tarvetta, mutta katsotaan että mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan.

Tähän asti olen ollut myllyyn äärimmäisen tyytyväinen. Säiliöosa, johon jauhettu kahvi menee, mahtuu nimittäin juuri La Pavonin kahvaan, joten espressoa tehdessä kahvin laittaminen portafilteriin käy äärimmäisen näppärästi ilman kauheita sotkuja (jos osaa asiansa ja kädet eivät satu tärisemään). Mylly oli nopea ja näppärä ottaa käyttöön. Olen hankintaani erittäin tyytyväinen ja kyllä tähän hintaan täytyy jo laatua saadakin.

Lue lisää...

Share

Kalusto: La Pavoni Europiccola

Kaikessa hiljaisuudessa tulin hankkineeksi pientä lisäystä kalustopuolelle kesän aikana. Isoimpina tekijöinä tähän varmasti orastava espressokonekuume sekä kevyehkö hiillostus Papuja ja polkuja -blogin kirjoittajan Jukan puolelta (kiitos Jukalle laitteesta ja opastuksesta sen pariin!). Hän kun oli omaa laitettaan kauppaamassa ja tietenkin tarjotteli sitä myös minulle. Pitkään mietin, pohdin ja harkitsin ja lopulta sorruin. Enkä ole päätöstäni toistaiseksi katunut. Hyvät lukijat, saanko esitellä…

La Pavoni Europiccola -vipuvarsikeitin!

La Pavoni on nätti kuin aamukasteinen mustikkavarvukko aamu-usvan väistyessä auringon tieltä. Kauniita yksityiskohtia löytyy joka senttimetriltä ja kromin kiiltoon ei kyllästy. Jukka laittoi koneen mukana tulemaan kaiken, mitä hän oli alunperinkin siinä saanut mukana. Sekä bonuksena Joe Frex -merkkisen tampperin. Jälkeenpäin olen itse tilannut puhdistuspyyhkeitä, putsausharjan sekä kumisen tamppausmaton.

La Pavonilla on pitkä historia. Ensimmäiset koneet tulivat ulos jo vuonna 1961. Europiccola on itseasiassa suunniteltu jo -50-luvulla. Täsmennettäköön, että tämä laite on kuitenkin huomattavan paljon uudempi (lue: uusi). Vipuvarsikeittimen periaate on, että kun kone on lämmennyt ja vesi boilerissa oikean lämpöistä voi kahvin valmistamisen aloittaa. Espressokarkeudelle jauhettu kahvi kahvaan, kahva paikoilleen ja vivusta väännetään käsivoimin sopiva paine, jotta juoma saadaan valumaan kuppiin. Sähköä tarvitaan siis vain koneen lämmittämiseen. Se, mikä Europiccolassa on suurensuuri etu verrattuna moneen muuhun espressokoneeseen on se, että Europiccola lämmittää 0,8 litran kokoisen boilerin noin viidessä minuutissa. Tämän jälkeen se on käyttökunnossa. Ei tarvitse kolmea varttia seisoskella kahvinpuutostuskasta kärsien.

Tottahan toki koneesta löytyy myös maidonvaahdotin, jolloin oman espressonsa voi halutessaan vaahdotetun maidon avulla muuttaa mieleisekseen espressopohjaiseksi maitokahvijuomaksi. Tämä tosin kysyy jo hiukan kehittyneempää baristataituruutta ja itselläni on toistaiseksi vielä ihan riittävästi opeteltavaa tasalaatuisten espressojen valmistuksen kanssa. Olen huomannut, että jauhatuskarkeutta saa säädellä papukohtaisesti ihan jonkin verran.

Ai niin! Millä minä jauhan kahvit tätä varten? Vai ostanko minä valmiiksi jauhettua kahvia espressokoneessani käytettäväksi? En todellakaan osta. Riittääkö jo omistamassani Graefin myllyssä puhtia ja tarkkuutta jauhaa niinkin hienoa kuin espresso? Ratkaisin tämän ongelman…..no, enpäs kerrokaan vielä. Olkoot sekin omassa jutussaan.

Vaikka kone on näyttävä, seksikäs ja hurmaava, niin tässä on pikkuhiljaa syntynyt ideoita hiukan sen muokkaamiseen. Koneessa on kolme muoviosaa, jotka ovat äärimmäisen näkyvällä paikalla: maidonvaahdottimen käyttökytkin, boilerin tulppa sekä vipuvarren kahva. Mustaa, kiiltävää muovia. Ei sinänsä paha, musta ja kromi istuu ihan kivasti yhteen. Mutta mitäpä jos ne olisivatkin vaikka pähkinäpuuta? Aijaijaijai, olis nimittäin kahviharrastaja-puusepän mieleen se näky! Samoin netissä tulee välillä vastaan kuvia, joissa La Pavoniin on istutettu painemittareita. Boilerin paineen mittaamista en niin pidä tärkeänä tai olennaisena, mutta uuttopäähän painemittari olisi erittäin tervetullut pikku modaus, joka toimi omanlaistaan herkullisuutta ulkonäköönkin.

Jos sinuakin alkoi tällainen kiinnostamaan, niin käännyppäs esimerkiksi Creman puoleen (La Pavoni Europiccola 729€).

Harjoitukset jatkuvat ja teen blogiin lisää juttua, kunhan pääsen käsiksi myös tuohon maidonvaahdottamiseen. Sitä ennen on kuitenkin pohjatyön, eli espresson, oltava kunnossa.

Lue lisää...

Share

Kahvilla Berliinissä: Nano Kaffee

Lähellä Kottbus Torin metroasemaa sijaitsee Nano-paahtimon kahvila. Nano sai kunnian toimia kofeiinintankkauspaikkanamme hullunhelteisenä torstaina (lämpötila ulkona +36 astetta).

Nano oli nimensä mukaisesti pieni ja söpö tila, jossa kuitenkin piisasi korkeutta useamman metrin verran. Valkoiset seinät toivat lisää tilan ja tilavuuden tuntua, jota kuitenkin tummaksi petsatut pöytätasot ja jakkarat hillitysti rikkoivat. Sisällä oli 10 asiakaspaikkaa ja ulkona suunnilleen toinen mokoma. Pitkällä tiskillä oli espressokone, kahvimylly, muutama lasipurkillinen erilaisia keksejä ja tiskin päässä tabletti, joka toimitti kassakoneen virkaa. Parissa hyllyssä oli myytävänä Nanon omia kahveja sekä pieni määrä valmistusvälineistöä. Kahvinjuonnin taustalla kuului house- ja ska -tyylistä musiikkia, kuten tällaisissa paikoissa monta kertaa kuulee. Miten se istuukin näihin paikkoihin niin hienosti? Seinille oli ripusteltu isoja julisteita ja mainoksia seuraavalla viikolla alkavasta Berlin Coffee Festivalista (arvatkaas että kuinka lujaa otti päähän, ettei ollut mahdollisuutta ottaa osaa festivaaleille).

Kahvilassa oli runsaasti väkeä kun tulimme paikalle ja istahdimme alas. Heti meidän peräämme väkeä tuli runsain mitoin lisää ja osa joutui tyytymään pahvimukiratkaisuun ja ottamaan juotavan mukaansa muualla nautittavaksi.

Tilaukseni käsitti totuttuun tapaan sekä suodatinkahvin että espresson. Suodatinkahvi oli v60:llä valmistettu. Sekä suodatinkahvi että espresso olivat molemmat samaa perulaista kahvipapua (jota halusin ostaa vielä kotiinkin lisämaisteluja varten). Hintaa ostoksille tuli yhteensä 6,10 euroa. Pour over -kahvi oli 3,50e ja espresso 2,60e). Hyväksyn ja maksan mielelläni nämä hinnat.

Suodatinkahvi oli tumman meripihkan sävyinen, hyvin pehmeä ja kevyt ja sen maussa oli mukava omenaisuus, suklaisuutta ja viipyilevä, makeahko jälkimaku. Varsinkin suklaisuus oli läsnä myös espressossa, mutta muuten oli kuin olisi juonut kahta tyystin eri kahvia.

Myös Nano oli hieno kokemus kahviharrastelijalle. Se ei ollut kuitenkaan lempikahvilani tällä reissulla, mutta vastaavanlaisen hyväksyisin koska tahansa Tampereelle. Henkilökunta kertoi kahveista mielellään, palveli jokaista sisäänastunutta hymyssä suin, teki näyttäviä latte art -kuvioita kahvijuomiin ja vitsaili keskenään työnteon ohessa. Rento ja lupsakka ilmapiiri, hyvä kahvi ja helteinen Saksan kesäsää tekivät tästäkin päivästä jälleen kokemisen arvoisen.

Tämä oli ”Kahvilla Berliinissä” -juttusarjan neljäs ja viimeinen osa. Postailin someenkin reissun aikana kuvat kyseisistä paikoista, mutta nyt jokaisesta paikasta on olemassa myös mustaa valkoisella blogissakin asti. Jos matkasi suuntautuu Berliiniin ja hyvä kahvi maistuisi, niin pidä juttusarja mielessäsi!

Lue lisää...

Share

1 2 3 7