Haastattelu: Wille Yli-Luoma / Heart Roasters, Portland

dreamstime_8142332Kuinka moni teistä tiesi, että suomalainen lumilautailija muutti 12 vuotta sitten Amerikkaan ja perusti kahvipaahtimon ilman minkäänlaista kokemusta kahvibisneksestä? Mikäli ette tienneet, niin suosittelen lukaisemaan tämän lyhyen haastattelun. Toivon, että se avaa teillekin tätä tarinaa hiukan.

Tämä edellämainittu herrasmies on siis ammattilumilautailija Wille Yli-Luoma, Heart Roasters -kahvipaahtimon perustaja. Heartilla on tätä nykyä paahtimon lisäksi kaksi kahvilaa Portlandissa. Uuttajalla oli kunnia saada mies sähköpostin päähän ja jututtaa hiukan. Heti alkuun oli tottakai kysäistävä, että mikä on Heart Roasters:n nykytilanne, eli selkokielellä ”miten menee”?
– Heartilla menee loistavasti tällä hetkellä. Meillä oli äskettäin pieniä kasvukipuja, mutta niistä on nyt selvitty.

Willen tarina on kaikkinensa mielenkiintoinen. Hän on maailmaa nähnyt ja asunut ulkomailla ennen Portlandiin asettumistaan. Kuinka tähän ollaan tultu? Mistä kaikki sai alkunsa?
– Halusin muuttaa Portlandiin, kun kävin siellä 19 vuotta sitten lumilautailemassa Mt.Hoodilla. Täytettyäni 22 aloin katselemaan taloa sieltä. Muutin kuitenkin vasta 25-vuotiaana. Portlandista on hyvät matkustusyhteydet muualle ja pidän tämän alueen luonnosta todella paljon, joten paikka tuntui oikealta. Lumilautailin todella paljon muun muassa Lake Tahoella, Mt. Bakerilla, Montanassa ja Jackson Holessa ja kyllästyin tähän jatkuvaan mannertenväliseen matkusteluun. Siksi oma paikka Yhdysvalloissa tuntui hyvälle ajatukselle. 15 vuotta sitten aloin pääsemään kahviin sisälle ja yhtäkkiä tämä intohimo kaikkien Portlandin pienpaahtimoiden keskellä kasvoi pakkomielteeksi, joten tuntui luonnolliselle perustaa oma paahtimo.

Kuten aiemmin jo mainitsinkin, niin miehellä ei ollut kahvista muuta kokemusta kuin kupillisten hörppiminen.
– Ei niin minkäänlaista kokemusta. Siksi kaikki olikin niin hankalaa. Enkä suosittelisi tätä omaa tapaani kenellekään. Oli ehkä jopa pienoinen ihme, että kaikki kuitenkin onnistui.

roastery_2Kahvialan ammattilaiseksi kovalla työllä ja ennenkaikkea kantapään kautta oppimisella kasvaneelta Willeltä on jännittävää kysyä hänen omasta lempitavasta valmistaa kahvia. Mielikuva kahvialan ammattilaisista kuitenkin on, että he ovat niitä silmälasit päässä espressoja siemailevia ruutupaitoja, jotka tahtovat vain parasta.
– En oikeastaan tee enää kahvia, mutta silloin kun teen niin valmistan sen automaattisuodattimella (Moccamasterilla) tai tien päällä ollessani Aeropressillä. Espressossa on liikaa työtä ja mieluummin juonkin espresson jonkun toisen baristan minulle valmistamana.

roasteryEuroopassa innostus erikoiskahveja ja kahvihifistelyä kohtaan on kaiken aikaa kasvussa. Suomeen trendit tulevat Keski-Euroopasta vuoden tai parin viiveellä. Nyt nousussa ovat vaaleapaahtoiset kahvit ja pour over -menetelmät sekä cold brew. Entä Yhdysvalloissa? Suosivatko paikalliset vaaleita vai tummia paahtoja?
– Uskoisin, että molempia aika tasapuolisesti. Työt ovat pitäneet minut kiireisenä, enkä ole juuri ehtinyt trendejä seuraamaan. Me itsekin aloimme paahtamaan kahveja hiukan tummemmiksi, jotta kahvista tulee luonteeltaan hiukan ”anteeksiantavampaa”, mutta palasimme kuitenkin jo vaaleampiin ja laadukkaampiin paahtoihin.

Wille siis perusti Heart Roasters:n ja on yhä edelleen paikan ”pääpösö”. Millainen on sitten hänen tyypillinen työpäivänsä?
– Pysähdyn kahvilallemme ottamaan kupillisen kahvia tai espresson ja puhun baristojen kanssa kahvi- ja muut asiat läpi. Tämän jälkeen ajan paahtimolle, jossa paahtaja on valmistellut cupping-pöydän edellisen päivän paahdetuista kahveista. Maistelemme lisäksi uudet näytteet ja laadunvalvontamielessä omat kahvimme. Kahvilabrassa menee noin tunti, jonka jälkeen käyn sähköpostien kimppuun. Useiden osastojen ihmiset tulevat kysymään minulta kysymyksiä ja mielipidettä ennen lopullista päätöksentekoa. Lisäksi asiakkailta tulee mielenkiintoisia kyselyitä. Olen yhä edelleen se henkilö, jolle kaikki kysymykset osoitetaan, mutta tähän on tulossa muutos. Enimmäkseen päiväni pitävät sisällään siis kahvin maistelua, tulevien kahvihankintojen suunnittelua, uusien kahvien julkaisua, sähköpostia, valokuvia, tapaamisia, puheluita, satunnaisia korjaustöitä ja lisää tapaamisia. Lopulta päädyn tekemään puolikkaan päivän Heartilla ja toisen puolikkaan vietän tyttäreni kanssa. Vaimoni menee töihin, kun minä menen kotiin, joten teemme tavallaan lennosta vaihdon.

Eli kaikesta käy ilmi, että Wille tekee paljon töitä. Jääkö nykyään vielä aikaa lumilautailulle? Entä onko lumilautailua ja kahvihommia mahdollista sekoitella keskenään?
– Lautailen kyllä kun siihen on mahdollisuus, mutta rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että viime kaudella kävin lautailemassa kahdesti. Urani alkuvaiheissa totuin erinomaisiin rinteisiin ja lumiolosuhteisiin, joten kaiken täytyy olla tiptop-kunnossa jotta lähden taas laudan päälle. Tämä kuulostaa hienostelulle, mutta rullalautailen paljon mieluummin. Koko päivän kestävillä lautailureissuilla valmistin kahvia luonnonoloissa, mutta en tarvitse sitä ulkoillessa. Vesi on silloin parempi.

cafeNyt kun ihmiset ovat pikkuhiljaa alkamassa saada kiinni paremmasta kahvista ja erilaiset kahvitrendit ja -tiedot vyöryvät Suomeenkin, niin millaisia vinkkejä herralla olisi heille, jotka tahtovat päästä sisään parempaan kahviin? Me kaikki kuitenkin tiedämme, että suomalaiset juovat eniten kahvia maailmassa, mutta sen laatu on pääasiassa heikohkoa.
– Suosittelen menemään paahtimomme kotisivuille ja tekemään tilauksen, hahah! Euroopassa on yhä enemmässä määrin laadukkaita kahvipaahtimoita. Suosittelenkin etsimään itselleen mieluisen paahtimon ja opettelemaan kahvin valmistusta kotona. Jos mikään paahtimo ei tunnu miellyttävän, niin hankkikaa paahtokone kotiin ja kokeilkaa paahtaa itse. Näin minäkin oikeastaan aloitin; yhden kilon paahtimella kotikellarissa.

Nyt kun paahtimot tulivat puheeksi, niin niitä on Suomessa pelkästään noin 30 kappaletta, saati sitten Euroopassa tai yleensäkin koko maailmassa. Mikä on Heart Roastersin keino erottua paahtimoiden massasta? Mitä he tekevät paremmin kuin muut?
– Maailmalla on todella paljon paahtimoita, joilla on omat tunnistettavat juttunsa, mutta minä en voi kertoa meidän salaisuuksiamme, hahah. Uskoisin, että päällimmäiset asiat ovat todella kova työ ja huomion kiinnittäminen yksityiskohtiin. Täytyy tehdä minkä näkee oikeaksi eikä murehtia sitä että tekeekö virheitä, koska niitä jokainen tekee jossain vaiheessa kuitenkin. Kuuntele tarkoin ammattilaisia ja asioihin perehtyneitä, koska heiltä voit oppia runsaasti, vaikket olisikaan heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Me käytämme paljon aikaa löytääksemme laadukkaampaa raakakahvia (luomme paljon uusia suhteita ja parannamme jo olemassa olevia). Aikaa vie myös jatkuva laadunvalvonta sekä parempien kahvinvalmistustapojen kehittäminen. Suurin osa ajastani menee edellämainittujen asioiden parissa ja ehkä ne ovat samalla ne tekijät, joiden avulla erotumme massasta.

Loppuun vielä Willen terveiset Uuttaja-blogin lukijoille ja muille kahvinystäville:
– Kiitos että luit tämän haastattelun ja tukekaa niitä paahtimoita ja kahviloita, jotka tekevät työtä paremman kahvin eteen.

Uuttaja kiittää Wille Yli-Luomaa haastattelun antamisesta ja toivottaa kaikkea hyvää Heart Roastersille sekä henkilökunnalle.


dreamstime_8142332

How many of you knew that 12 years ago a finnish snowboarding pro moved to Portland, USA and started a coffee roastery without any experience of coffee business at all? In case you didn’t know I really recommend you to read this short interview. I hope you will know lots more after that.

This said gentleman is professional snowboarder Wille Yli-Luoma, the starter of Heart Roasters coffee roastery. Heart also has two cafes in Portland. Uuttaja was honored to get an interview via e-mail. First of all, of course, how is Heart Coffee Roasters doing at the moment?
– Heart is doing really well at the moment. We did experience some growing pains, but this is back in control again

Wille’s story is quite interesting. He’s been all over the world and lived abroad before finally moving to Portland. How did a Finnish snowboarder end up founding a coffee roastery to Portland, USA?
– I wanted to move to Portland about 19 years ago when I first visited Mt. Hood for snowboarding. When I was 22, I decided to look for house here, but did not make the move until I was 25. I found Portland being easy to travel from and I enjoyed the nature here so much that it just seemed like the right place for me. I spent lots of my time snowboarding in Lake Tahoe, Mt. Baker, Montana, Jackson Hole and Whistler CA. I was sick of doing the International travel and wanted to have a base in the US so I could travel less. I slowly got into coffee about 15 years ago and my obsession grew stronger when being surrounded by many small coffee roasting companies in Portland. It just seemed natural.

As I already mentioned before Wille didn’t have any experience at all besides drinking cups of coffee.
– I had no experience, which made it really difficult. I would not recommend my route to anyone. It’s kind of a miracle that it even worked.

roastery_2Wille became a coffee professional by working hard and learning things at the hard way. It’s exciting to ask his favorite way of making coffee. We think that coffee professionals are the people with glasses and blousses sipping espressos and that they only drink the best stuff.
– I hardly make coffee anymore, but when I do it’s usually an automatic dripper at home (Techivorm Moccamaster) or an Aeropress when I travel. Espresso is just too much work and I would rather get an espresso from a barista who has dialed it in already.

roasteryCoffee enthusiasm in Europe keeps growing and the trends land in Finland in a year or two after that. Now the main trends are light roasts and also cold brew coffees. What coffee trends there are in USA at the moment? Light or dark roast?
– I think there is a bit of both, but I have been so busy with work, I have paid very little attention to the trends. We started to roast a slightly darker to make our coffee a little more forgiving, but now we are back on the light side again with some better roast profiles.

Wille started the Heart Roasters coffee roastery and is still the CEO. What is his typical working day at Heart like? What he usually does during the day?
– I stop at either café and have an espresso and a small drip to go. I talk to the baristas about the coffee or anything else we might want to share at 7am… after I drive to the roastery and one of the roasters usually has a cupping setup of all the production roasts from day before. We cup all the batches & anything else we have, then qc again. I spend an hour in the cupping lab and then I dive into emails. I am usually asked questions by people in various departments. There are always weird requests from customers & things that my employees need my approval for before making a decision. I’m still the person that most questions get directed to, but I’m working on changing that. It’s mostly tasting coffee, projecting future coffee inventory, releasing coffee, emails, photos, meetings, phone calls, fixing something and more meetings.  I end up only working half a day at heart and other half I spend with my daughter. My wife will go in to work when I get home so, we trade off.

We now know that Wille really works hard. Is there any spare time for snowboarding? Is it possible to mix coffee and snowboarding together?
– I do snowboard when I have time, but to be fair I only went up to the mountains 2 times last season. I got so spoiled with good terrain and snow conditions in my earlier days that it needs to be perfect for me to want to go up there. I know it sounds snotty, but I’d rather skateboard. I did make some coffee in the backcountry when we would go out all day. I don’t need to have coffee when I hike or ride, water is better.

cafePeople are slowly getting into better coffee and all the trends are coming to Finland too. What tips and hints Wille has to offer to those who really want to get into better coffee? We all know that Finnish people drink more coffee than anyone, but the quality of coffee is quite poor.
– Go to our website and order some coffee…haha. I think there are a growing number of roasters in Europe doing good things. I suggest you find a roaster you like and get better at making coffee at home. If you are not happy with any of the roasters you try, then order a small roaster and start roasting coffee at home. That’s really how I started, in my basement with a 1kg roaster.

Now that we mentioned roasteries…there are about 30 roasteries in Finland, not to mention rest of the Europe and the world. What are Heart Roasters’s ways of standing out from the crowd? What they do better than the others, so to speak?
– There are lots of roasters and it’s difficult to be recognized, but I can’t tell you all my secrets…haha. I think it really comes down to hard work and attention to detail. Do whatever you think is right and don’t worry about being wrong because everyone is wrong at some point. Listen to the more experienced people and try to learn anything you can from them, even if you don’t agree on 90% of what they might like. We spend a lot of time trying to find better green coffee (meaning: making new connections and sometimes improving existing relationships). Lots of time qc’ing roast profiles and finding better ways to make coffee. I guess most of my time I spend thinking about all of this and maybe those are some of the few reasons why we end up standing out in the crowd.

And now it’s time for Wille’s greetings to the readers of Uuttaja blog and all the coffee fans:
– Thank you for reading this and please go support the roaster/cafe who is making a push for better coffee in your area.

Uuttaja would like to thank Wille Yli-Luoma for the interview and also wish all the best for Heart Roasters and the crew.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *