Slurp-kahvi: Tumma Itä / Lehmus Roastery

Kotiini saapui Slurp-kuoressa tomaatinpunainen pakkaus kahvipapusisältöineen. Spesiaalin värinen kuori on peräisin auringonnousun suunnasta, eli idästä.

Kahviterveisiä lähetteli tällä kertaa Lappeenrannan oma ihana Lehmus Roastery. Punaisessa pussissa oli parisataa grammaa tummapaahtoisia papuja, jotka edustivat lehmuslaisten näkemystä hyvästä brasilialaisesta kahvista.

Kahvi on peräisin useammalta tilalta ja viljelijältä Minas Geraisin alueelta Brasiliasta. Serra Negra -arabicakahvisekoituksesta löytyy runsaasti eri lajikkeita: Bourbonia, Typicaa, Catuaita, Yellow Bourbonia, Maracaturraa, Maragogypeä ja Catimoria. Aika hurja lista. Kahvien kaskukorkeus on 900-1200 metriä ja prosessoinniltaan kahvi on mallia ’natural’.

Ensimmäiset nuuhkaisut tuovat mieleeni nutellamaisen pähkinän ja suklaan yhdistelmän. Pähkinäisyyttä oli runsaasti. Lopulta tuoksu kääntyi omilla aisteillani hyvin nougatmaiseksi. Jauhamisen myötä tuoksun suklaisuus voimistui ja nyt esiin nousi myös tummemman paahdon ominaistuoksu. Tuoksukokonaisuus oli silti pehmeä ja hetkittäin siitä oli erotettavissa myös jokin pieni trooppinen vivahde. Jokin hedelmä, mutten saanut päähäni että mikä se oli.

Tummempi paahto; siispä Aeropress esiin. Menin tutulla reseptillä ja metodilla: 15 grammaa suodatinkarkeutta hienommaksi jauhettua kahvia ja noin 250 grammaa 92-asteista vettä. Puolet vedestä kahvin päälle esilämmitettyyn Aeropressiin ja sekoitus. Sitten loput vedet päälle, suodatinpaperin esikastelu ja korkkeineen kruunuksi. Vielä lasi päälle ja nopea kääntö ympäri. Uuttamista sen aikaa että ehdin valmistella ajastimen ja 30 sekunnin painalluksella kahvi juotavaksi.

Kuten (tavallaan) saattoi arvatakin, niin pähkinä ja suklaa tanssivat maussakin tasapainoista ja kaunista tanssia. Enää ei Nutella tullut mieleen, mutta pähkinäsuklaa ja edellämainittu nougat vuorotellen. Lisäksi sivu- ja jälkimakuna löytyi myös hitusen pähkinöiden karvautta, joka tavallaan viimeisteli suullisen. Hapokkuutta Tummassa Idässä ei ollut juuri nimeksikään, mutta pehmeyttä kahvista löytyi sitäkin enemmän. Kupillisen loppupuolella mieleeni tuli tiikerikakku tai jokin vastaavanlainen kahvikakku. Vai alkoiko vain tehdä sellaista mieli?

Tummasta Idästä on helppo ynnätä heti alkuun, että kyseessä on todella mutkaton ja helppo kahvi. Se soveltuu erinomaisesti mustana juotavaksi, mutta varmasti sietää myös maitoa seassaan. Kenties maito tuo esiin makeutta ja korostaa nougatmaisia sävyjä? Kahvista jäi suuhun miellyttävä suklaanvivahteinen maku pähkinäisen ensipuraisun hiukan ensin väistyttyä. Varmasti toimiva kahvi myös pressopannulla valmistettavaksi. Jollain perverssillä tavalla tekisi mieli testata myös mutteripannulla ja/tai espressokeittimellä. Ehkä teenkin niin. Lopuksi vielä terveisiä itään: hyvän tumman teitte!

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *