Posts Tagged ‘hario v60’

V60:llä Peru Cajamarca / Nano Kaffee Berlin

Vuorossa on viimeisen Berliinistä mukaan tarttuneen tuliaiskahvin maistelu. Tämä paahtimo oli myös kahvilakohteista reissussa viimeinen. Eli kyseessä oli Nano Kaffee Berlin ja reissukertomuksen kyseisen paahtimon kahvilasta voit lukaista täältä.

Itseasiassa tuliaiskahvi on samaa kahvia, jota join paikanpäälläkin espressona. Eli perulainen Cajamarca. Bourbon, Caturra sekä Typica -lajikkeita sisältävä pientilallisten tuottama kahvi on prosessoinniltaan pestyä, sen kasvukorkeus on 1700-1900 metriä merenpinnan yläpuolella. Kahvi tulee Huabalin alueelta Cajamarcasta, Jaén maakunnasta.

Lue lisää...
Share

V60:llä Guatemala La Ceiba / Röststätte

On aika maistella jälleen yksi tuliaiskahvi kesäiseltä Berliinin reissulta. Tällä kertaa vuorossa reissun kolmas kahvilakohteemme ja sieltä hankittu kahvipussillinen. Paahtimo oli siis Röststätte ja käynnistämme kyseisen paahtimon kahvilassa voitte lukaista täältä.

Mukaani tarttui pussillinen vaaleapaahtoista guatemalalaista La Ceiba -kahvia. Kahvi tulee Guatemalan varmasti maineikkaimmalta kahvialueelta Huehuetenangosta. Sen kasvukorkeus on 1350 metriä merenpinnan yläpuolella, lajikkeiltaan se on Caturraa sekä Typicaa ja prosessoinniltaan pestyä, eli märkäprosessoitua. Tämä pussillinen on poimittu ja paahdettu tammikuun – huhtikuun sadosta. La Ceiban nimi tulee muuten Guatemalan kansallispuusta. Varhaisille maya-kansoille ceibapuu symboloi maan ja taivaan yhteyttä.

Ensimmäiset tuoksumuistiinpanot olivat sitruunaruoho, makeat marjat ja niistä tehty mehu. Jotenkin nämä pavuista tulleet tuoksut saivat minut odottamaan ”ohutta ja kirkasta” tuutuntumaa ja hapokasta kupillista. Jauhettuani kahvin hieman suodatinkarkeutta karkeammaksi V60-suppilolla valmistamista varten tuoksusta tuli huomattavan paljon mehukkaampi, marjaisampi ja mehumaisempi. Tuoksusta nousivat esiin punaiset marjat sekä pieni raakasuklaan aromi. Pavuissa tuoksunut sitruunaruoho otti ja katosi jonnekin.

Valmistelin maisteluun pari kupillista eli yhteensä viisi desiä. Valmistus tapahtui suhteella 32 grammaa kahvia ja 500 grammaa 90-92 asteista vettä. Ensin lisäsin vettä purujen sekaan 100 grammaa, jotta blooming lähtee käyntiin. 30 sekunnin bloomingin jälkeen (en sekoittanut bloomingin aikana) loput vedet lisäilin vähän kerrassaan niin, etteivät purut suppilossa päässeet kuivamaan missään vaiheessa. Lopullinen uuttoaika oli aika tarkalleen 4:30 minuuttia.

La Ceiban maku ei ollut ollenkaan niin mehumainen tai marjainen kuin mitä tuoksu antoi kokoajan odottaa. Maut taittuivat enemmän suklaan puoleen, vaikka ensipuraisussa aivan pieni punaisten marjojen vivahde olikin. Myös hapokkuus oli hyvin marjainen, lähinnä varmasti punaherukkamaista. Pitkään suussa pyörivässä jälkimaussa valtaa piti suklaisuus. Huomattavaa kahvissa oli sen lähes kermainen suutuntuma. Aivan uskomattoman pehmeän tuntuinen.

La Ceiba oli kertakaikkisen hämmentävä kokemus. Tuoksut ja maut eivät juuri kohdanneet ja tuntuikin, että testissä olisi rinnakkain kaksi täysin eri kahvia. Täysin puun takaa minuun iski sen hullun kermainen suutuntuma. Suutuntuman huikeudesta huolimatta tämä kahvi ei ollut mikään järin eeppinen kokemus kahviseikkailujeni saralla, eikä missään nimessä kuulu Huehuetenangon alueen parhaimmistoon (tältä alueelta on ollut useampikin kahvi blogissa maistossa). Tokihan paahtotyö on voinut mennä hivenen pieleen tai sitten odotukseni olivat jälleen aivan liian korkealla tai jopa epärealistiset. Silti antaisin kahville arvosanaksi vahvan kahdeksan ja pistän nimen korvan taakse, jotta mahdollisuuden tullessa vastaan maistelen tätä uudelleen.

Lue lisää...

Share

V60:llä Rwanda Huey Peaberry / Inka Paahtimo

Ensimmäiset Pienpaahtimomessut Tampereella olivat ja menivät. Messut olivat hyvin onnistuneet ja eiköhän jatkoa ole luvassa. Kiertelin messuja molempina päivinä ja keskustelin sekä uusien että vanhojen tuttujen kanssa. Sekä tein tietenkin kahvihankintoja. Yksi hankinnoista oli aina yhtä iloisen ja positiivisen, Voikkaalta tulevan Inka Paahtimon valikoimasta ostettu ruandalainen Huey Peaberry. Jos Pienpaahtimomessut menivät sinulta tyystin ohi, niin raporttini messuista voit lukea täältä.

Red Bourbon -lajikkeen peaberry-kahvi on kasvanut Hueyssä noin 1700 metrin korkeudessa ja se on fully washed -prosessoitua. Pesun jälkeen pavuille on annettu korotetuilla kuivauspedeillä aurinkokuivauskäsittely. Peaberryhän tarkoittaa siis sitä, että kahvimarjan sisässä on normaalin kahden pavun sijasta vain yksi, suhteellisen pieni ja pyöreä papu. Inka Paahtimo on antanut pavuille kauniin keskipaahtoisen säväyksen.

Papujen suklainen tuoksu toi mieleen unelmatortun. Voin sanoa, että samalla heräsi ehkä sellainen pienenpieni makeanhimokin. Suklaisuuden seasta oli myös erotettavissa miellyttävä tuoreen kirsikan tuoksu.

Jauhamisen jälkeen tuoksusta tulikin vielä hurjan paljon kirsikkaisempi. Ja nyt ei puhuta enää mistään kirsikankukkien hienostuneesta aromista, vaan ihan kirsikoista itsestään. Tuoksu oli hurjan hyvä. Suklaisuus alkoi olla enemmänkin pähkinäsuklainen tai sellainen Toblerone-suklaan kaltainen.

Valmistusmenetelmässä päädyin Hario V60 -suppiloon sen helppouden vuoksi. Valmistelin kahvia viisi desiä, joten kahvia jauhoin 30 grammaa. Karkeus oli sellaista hieman suodatinkarkeutta karkeampaa. Käyttämäni vesi oli noin 90-asteista.

Huey Peaberrystä löytyi miellyttävä, pieni makeus kaiken makua hallitsevan suklaisuuden rinnalla. Ei tämä kaakaota kuitenkaan ollut, kuten moni teistä varmasti mielsi, mutta maku oli todellakin suklainen. Seasta löytyi myös pieni marjaisuus sekä se kirsikka, joka oli tuoksussa erittäin voimakkaasti läsnä. Suutuntuma kahvissa oli mehumainen ja hapokkuus keskiluokkaa, kuten oli paahtoastekin (jos en sitä vielä maininnut).

Pitkästä aikaa oli Peaberry-kahvia maistossa. Huey Peaberry ei ole maistamistani ruandalaisista kahveista se kaikkein paras, mutta hyvää se oli. Suklaisuus ja kirsikka sopivat yhteen kuin talonpoika ja Elovena-tyttö ja keskipaahtoisuus sopi tähän kahviin; paahto ei peittänyt liiaksi hienoa marjaisuutta mutta toi mukaan varsinkin jälkimakuun tuota paljon mainittua suklaisuutta, joka taas tukevoitti kokonaisuutta. Oikein hyvä pieneräkahvi!

Lue lisää...

Share

Kahvilla Berliinissä: Nano Kaffee

Lähellä Kottbus Torin metroasemaa sijaitsee Nano-paahtimon kahvila. Nano sai kunnian toimia kofeiinintankkauspaikkanamme hullunhelteisenä torstaina (lämpötila ulkona +36 astetta).

Nano oli nimensä mukaisesti pieni ja söpö tila, jossa kuitenkin piisasi korkeutta useamman metrin verran. Valkoiset seinät toivat lisää tilan ja tilavuuden tuntua, jota kuitenkin tummaksi petsatut pöytätasot ja jakkarat hillitysti rikkoivat. Sisällä oli 10 asiakaspaikkaa ja ulkona suunnilleen toinen mokoma. Pitkällä tiskillä oli espressokone, kahvimylly, muutama lasipurkillinen erilaisia keksejä ja tiskin päässä tabletti, joka toimitti kassakoneen virkaa. Parissa hyllyssä oli myytävänä Nanon omia kahveja sekä pieni määrä valmistusvälineistöä. Kahvinjuonnin taustalla kuului house- ja ska -tyylistä musiikkia, kuten tällaisissa paikoissa monta kertaa kuulee. Miten se istuukin näihin paikkoihin niin hienosti? Seinille oli ripusteltu isoja julisteita ja mainoksia seuraavalla viikolla alkavasta Berlin Coffee Festivalista (arvatkaas että kuinka lujaa otti päähän, ettei ollut mahdollisuutta ottaa osaa festivaaleille).

Kahvilassa oli runsaasti väkeä kun tulimme paikalle ja istahdimme alas. Heti meidän peräämme väkeä tuli runsain mitoin lisää ja osa joutui tyytymään pahvimukiratkaisuun ja ottamaan juotavan mukaansa muualla nautittavaksi.

Tilaukseni käsitti totuttuun tapaan sekä suodatinkahvin että espresson. Suodatinkahvi oli v60:llä valmistettu. Sekä suodatinkahvi että espresso olivat molemmat samaa perulaista kahvipapua (jota halusin ostaa vielä kotiinkin lisämaisteluja varten). Hintaa ostoksille tuli yhteensä 6,10 euroa. Pour over -kahvi oli 3,50e ja espresso 2,60e). Hyväksyn ja maksan mielelläni nämä hinnat.

Suodatinkahvi oli tumman meripihkan sävyinen, hyvin pehmeä ja kevyt ja sen maussa oli mukava omenaisuus, suklaisuutta ja viipyilevä, makeahko jälkimaku. Varsinkin suklaisuus oli läsnä myös espressossa, mutta muuten oli kuin olisi juonut kahta tyystin eri kahvia.

Myös Nano oli hieno kokemus kahviharrastelijalle. Se ei ollut kuitenkaan lempikahvilani tällä reissulla, mutta vastaavanlaisen hyväksyisin koska tahansa Tampereelle. Henkilökunta kertoi kahveista mielellään, palveli jokaista sisäänastunutta hymyssä suin, teki näyttäviä latte art -kuvioita kahvijuomiin ja vitsaili keskenään työnteon ohessa. Rento ja lupsakka ilmapiiri, hyvä kahvi ja helteinen Saksan kesäsää tekivät tästäkin päivästä jälleen kokemisen arvoisen.

Tämä oli ”Kahvilla Berliinissä” -juttusarjan neljäs ja viimeinen osa. Postailin someenkin reissun aikana kuvat kyseisistä paikoista, mutta nyt jokaisesta paikasta on olemassa myös mustaa valkoisella blogissakin asti. Jos matkasi suuntautuu Berliiniin ja hyvä kahvi maistuisi, niin pidä juttusarja mielessäsi!

Lue lisää...

Share

Kahvilla Berliinissä: The Barn Coffee Roasters

Berliiniin ei kahviharrastajalla ole kuulemma mitään asiaa ilman, että piipahtaa nauttimassa kupillisen tai kaksi The Barnin kahvilassa. Sijainniltaan The Barn oli jo huomattavan paljon lähempänä keskustan sykettä ja menoa kuin edellinen kahvilakokemuksemme, Bonanza. The Barnin paahtimo ja sen yhteydessä oleva kahvila sijaitsevat kävelymatkan päässä Alexanderplatzilta, osoitteessa

Kahvilan sisustus oli jälleen minua puhutteleva: metallia ja puuta yhdistelemällä oli luotu niin viihtyisä ympäristö kahviherkuttelulle, että oikein niskavilloja nostatti. Vanhat ”rustiikkiset” lankut koristivat tiskiä ja pöytätasoja ja samanlaista vanhaa puumateriaalia oli käytetty runsaasti eri puolille kahvilaa ja sen taustalla toimivaa paahtimotilaa. The Barnia pyöritti Bonanzan tapaan nuorehkon näköinen porukka, jolla oli homma selkeästi enemmän kuin hallussa. Paikalle saavuttuamme oli kahvilassa enää muutama istumapaikka vapaana ja valkkasimmekin omat paikkamme ikkunan äärestä läheltä tiskiä. Olin ennakkoon mieltänyt The Barnin tilat paljon isommiksi, mutta ne osoittautuivatkin suht kompakteiksi.

Jälleen kerran syötäviä oli tarjolla noin pienen akvaarion kokoinen vitriinillinen, muttemme tälläkään kertaa ottaneet sieltä mitään. Keskityimme kahviin. Tilasin jälleen kerran itselleni suodatinkahvin sekä espresson. Pike otti tällä kertaa myös suodatinkahvia. Oma suodatinkahvini oli kenialainen Gatura AA ja Pike valitsi omaksi kahvikseen etiopialaisen Muhammed Alin (kyllä, kahvin nimi oli Muhammed Ali). Olen vahvasti sitä mieltä, että tilaamani espresso oli myös tuosta Piken valitsemasta edellämainitusta etiopialaisesta pavusta. Sen verran niistä löytyi makuyhtäläisyyksiä, kun maistelua teki ajatuksen kanssa.

Suodatinkahvimme valmistettiin V60-suodatinsuppiloilla aivan neniemme edessä. Kahvien mukana tarjoiltiin myös postikortin kokoiset infopläjäykset kahvista ja sen alkuperästä. Käytännössä kortin antaman infon perusteella olisi mahdollista lähteä käymään kyseisen viljelijän kotiovella, puristaa hänen kättään ja kiittää upeasta kahvikokemuksesta.

Maistelu antoi seuraavanlaisia havaintoja: kenialainen suodatinkahvi oli miellyttävän hapokas, runsaan makea ja siinä oli voimakkaan sitruksinen jälkimaku. Suutuntuma oli yllättävän tuhti. Espresso taasen oli runsaan marjainen ja seasta erottui myös pieni suklaisuus, joka jäi elämään jälkimaussa. Profiili tai kokonaisuus oli hyvinkin kirkas. Omat juomani (suodatinkahvi ja espresso) maksoivat yhteensä 9 euroa (suodatinkahvi 5,5 euroa ja espresso 3,5 euroa). Tällaisesta kokemuksesta silti asiallinen hinta.

Tulin täältäkin tehneeksi hankintoja. Kahvipapupussin lisäksi tein hiukan arvokkaamman hankinnan välinepuolelle. Kerron tästä lisää vaikka aivan omassa artikkelissaan, kunhan sopiva hetki löytyy.

Jollain hassulla tavalla The Barn toi mieleeni Lehmus Roasteryn kahvilan Satamatie 6. Ehkä se oli se sisustus. Tekee mieli jälleen kysyä, että miksei tällaisia paikkoja ole Suomessa enemmän? Jösses sentäs, vaadin heti välittömästi isoimpiin kaupunkeihin vastaavanlaisia paikkoja! Vaikka Tampereelle, Vaasaan, Ouluun, Kuopioon, Turkuun, Helsinkiin ja Joensuuhun nyt alkajaisiksi. Eikö tällainen muka voisi olla Suomessa kannattavaa bisnestä? Berliinissä ainakin näyttäisi olevan.

Täten The Barn on myös lisätty ehdottomien käyntikohteiden listalle, kun matka jälleen suuntautuu Saksan pääkaupunkiin. Lue lisää...

Share

1 2 3 5