Slurp-kahvi: Ethiopia Rocko Mountain Limited / Lehmus Roastery

Artikkeli tehty yhteistyössä Slurpin kanssa

Uuttaja-blogin syntymäpäiväartikkelissa siitä jo puhuin ja tästä se nyt sitten virallisesti alkaa: yhteistyö Slurpin kanssa. Ensimmäinen kahvi jo tulla tupsahti ja yllätyksekseni se olikin vanha tuttu tapaus.

Ensimmäinen Slurp-yhteistyökahvi oli nimittäin jo Uuttajankin maistelussa jopa pariin otteeseen ollut lappeenrantalaisen Lehmus Roasteryn huikea Limited-sarjan etiopialaiskahvi Rocko Mountain. Blogiin aikaisemmin tekemäni maistelun voit lukea tästä linkistä.

Kerrataan tässäkin kuitenkin hiukan kahvin ominaisuuksia. Alkuperäislajikkeista koostuva Rocko Mountain kasvaa Gedeon alueella Etiopian Yirgacheffessä 1950-2100 metrin korkeudella merenpinnasta ja se on täysin Natural-käsiteltyä. Lehmus paahtaa kahvin vaaleaksi, jotta makujen kirjo olisi runsas ja monivivahteinen.

Kahvin tuoksu on yhä tuttu edelliseltä maisteltulta: kesäisen marjainen, vesimeloninen, kiivihedelmäinen, greippimäinen, kevyt ja miellyttävän pirteä. Tuoksu toi mieleeni hyviä muistoja edellisiltä maistelukerroilta ja sen, että kuinka moni luonani vieraillut sai kahvia maistaa ja kilvan sitä kehuivat.

Koska kyseessä oli todellakin entuudestaan tuttu tapaus ja maistelujakin tästä on tullut tehtyä, niin tein rohkean päätöksen lähteä kokeilemaan jotain, mitä Uuttaja-blogissa ei vielä ole ollutkaan: päätin valmistella Rocko Mountainista espressoa ja testailla sitä! Korostan, etten ole vielä todellakaan mikään baristamestari, mutta kelvollisia espressoja osaan jo La Pavonilla valutella. Valmistaminen lähti siitä, että mittasin 15 grammaa papuja jauhettavaksi Feldgrind2-käsimyllylläni, joka minulla tosiaan on pyhitettynä espressotarkoitukseen. Pyrkimyksenä espressossa minulla oli tuplata jauhetun kahvin määrä valmiissa juomassa, eli espressoa tulisi valua aika tarkalleen 30 grammaa.

Ensimmäinen espressoyritys tuotti hieman reilun 32 grammaisen shotin. Cremasta tuli nätti ja olin ihan tyytyväinen lopputuloksen ulkonäköön ja määrään. Vaan miten oli maun laita? Oliko se juomakelpoinen? Lopputulos oli hapokas ja terävä ja maku oli runsaan hedelmäinen ja eritoten greippinen. Pieni makeus tasoitti jälkimakua ja juomassa oli mukavasti potkua.

En osannut luottaa itseeni siinä määrin, että kertayrittämällä olisin saanut sataprosenttisen luotettavan lopputuloksen, joten annostelin vielä papuja toista shottia varten. Tällä kertaa lisäsin vielä hiukan papujen määrää: jauhoin nyt 15,5 grammaa. Tavoitteena jälleen tuplat, eli 31 grammaa.

Toisen shotin kanssa tulin tampanneeksi turhan lujaa ja La Pavonin kahvaa sai jo ihan oikeasti käydä vääntämään lujaa, jotta vesi valuisi kahvan ja kahvin läpi. Vaikka shotin koko olikin ihan passeli (34 grammaa), niin silti tuli vahva epäilys että tässä on niin tuhti shotti, että naama vetää myttyyn kuin sitruunaa nuollessa.

No, lopputulos oli ilman muuta vahvempi ja voimakkaampi. Sama runsas hedelmäisyys oli tässäkin shotissa kuitenkin maistettavissa, mutta ei yhtä ”helposti”. Nyt hienoimmat maut olivat tuon tamppausmunauksen myötä ilmeisesti tehneet tietä voimakkuudelle ja hapokkuudelle. Enempää shotteja en tällä kertaa valutellut, mutta papuja on vielä reilusti jäljellä ja tulen varmasti kokeilemaan uudestaan.

Rocko Mountain ei välttämättä ole se kaikkein ihanteellisin espressopapu, vaikka erinomaisesta kahvista onkin kyse. Uskallan varmasti kokeilla lisää espressontekoa tästä kahvista ja uskon, että vielä löytyy se sopiva annostus ja sopiva tamppauslujuus, jolla tästä kahvista saa irti kaiken sen mitä siitä on espressona saatavissa. Voisin silti alkaa vaikka vieraille espressoa tästä tarjoamaan, sillä hedelmäisyys on sen verran huikea, että uskon sen kelpaavan hyvää kahvia arvostaville. Hauska kokeilu ja erinomainen kahvi!

Ja ennenkuin ehditte kysymään, niin on erittäin todennäköistä, että tulen blogiin tekemään myös oman artikkelin espresson tekemisestä jossain vaiheessa. Viimeistään sitten, kun opin vihdoin ja viimein vaahdottamaan maitoa ja tekemään vaikkapa cappuccinojakin.

Share

2 Comments on Slurp-kahvi: Ethiopia Rocko Mountain Limited / Lehmus Roastery

  1. Metsäemo
    21.1.2019 at 13:08

    On ilo lukea tekstejäsi!

    Kiitos upeasta blogistasi!

    T. Noora / Metsäemo ja koko Maitokahvimedian väki

    Vastaa
    • Uuttaja
      21.1.2019 at 13:53

      Kiitos, että olette lueskelleet juttuja. Mukava kuulla, että olette viihtyneet blogin äärellä 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *