Slurp-kahvi: Ethiopia Galeh Natural / Kahiwa Coffee Roasters

”Tummaa seuraa aina vaalea”. Näin kuuluu vanha Slurp:lainen sananlasku. Edellisen, Mokkapuun paahtaman, tummapaahtoisen etiopialaisen perään saatiin jälleen etiopialainen kahvi. Kahvi totteli nimeä Galeh Natural ja paahtotyö on lahtelaisen Kahiwa Coffee Roastersin käsialaa.

Galeh Natural on, kuten nimi antaakin jo ilmi, natural-prosessoitua Heirloom-lajikkeen papua Jimman alueelta Oromian maakunnasta. Tuolla kahvi kasvaa niinkin korkealla kuin 1840-2130 metriä merenpinnan yläpuolella. Kahvia viljelee Gidey Berhe Retta ’Limu Kossa’ -nimisellä tilallaan. Retta tekee myös työtä paikallisten viljelijöiden yhteisön hyväksi. Omilla tuloillaan hän tukee paikallista terveydenhoitoa sekä koulutusta.

Mitä tuoksu toi tullessaan? Paljon kaikkea herkullista. Kokonaisuus oli kuin marjainen suklaalevy. Marjoista vahviten erottuivat mansikat ja vadelmat. Jossain taustalla pilkahteli hetkittäin jotain pähkinäisyyteenkin viittaavaa. Jauhettuna mansikan ja vadelman välinen tuoksutanssi vain jatkui entistä reippaampana ja seassa oli nyt myös tuhdimpaa suklaisuutta. Tuoksu oli pehmeähkö ja pikkuisen makeakin.

Vaalealle etiopialaiselle kahville Chemex tuntui sopivalle valmistusvälineelle. Valmistin kahvia suhteella 24g/400g, kahvi oli karkeahkoksi jauhettua ja vesi noin 92-asteista. 100 grammaa vettä kahvinpurujen päälle ja puoleksi minuutiksi blooming kuplimaan. Tämän jälkeen hitaasti kannua pyörittäen ja vettä kaataen kokonaismäärä 400 grammaan. Lopullinen uuttoaika oli noin neljä minuuttia.

Maistelu alkoi melkoisella kysymysmerkillä, kun en oikein päässyt selvyyteen siitä, että toiko suutuntuma ja ensipuraisu enemmän mieleen hillon vai marmeladin. Tuoksussa vahvasti esillä ollut mansikka ei enää ollutkaan osana makua, vaan sitä dominoi tyystin voimakas vadelmaisuus. Suutuntuma oli paksu, mutta pehmeä. Jälkimaussa pieni karvaus muistuttamassa tuoksussa olleesta pienestä pähkinäisyydestä.

Chemex-valmisteisena Galeh Natural oli varsin mainio. Ei parhaita maistamiani etiopialaisia, mutta erittäin hyvien joukossa silti. Maku tai tuoksu ei ollut mitenkään ylimarjaisa eikä kahvi ollut kovinkaan hapokas. Se oli jopa yllättävänkin matalahappoinen. Maussa sopivasti marjaisuutta, makeutta ja pehmeyttä. Oikein hyvä kokonaisuus siis. On satavarma asia, etteivät nämä(kään) pavut ehdi kaapissa liiaksi vanhenemaan.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *