Ensimmäinen Cappuzinen masinoima Kahviklubi-kimppatilaus oli menestys, joten jatkoa oli odotettavissa. Kun lopulta pyörät lähtivät pyörimään, niin kyydissä olikin melkoinen liuta väkeä. Ensimmäinen Kahviklubin kimppatilaus tehtiin Sveitsiin MAME-paahtimolle ja tämä toinen suuntautui valtameren tuolle puolen Amerikkaan.
Tällä kertaa kahvia tilattiin Onyx Coffee Lab -paahtimolta. Cappuzine antoi omat vinkkinsä ja suosituksensa Onyxin katalogista ja ihmiset syöttivät tilauksia menemään näppikset sauhuten. Lopulta tilausmäärä oli aivan käsittämätön: tilaajia 108 ja yhteensä 260 boksia kahvia! Jälleen suuri kiitos Cappuzinelle kaiken masinoimisesta. Ei taatusti ollut mikään pikkujuttu.
Mitäs sitä tuli sit tilattua? Paahtimon kahvilista oli äärimmäisen houkutteleva ja kahvia olisi voinut tilata sen seitsemää sorttia, mutta lopulta päädyin (käytettävissä olevan budjetin sanelemana) tilaamaan kaksi: El Salvador Santa Rosa Honey sekä Tropical Weather -blendi. Kahvit maksoivat yhteensä noin 50 euroa toimituksineen. Toimitus oli aivan mielettömän nopea ja pian jokainen tilaukseen osallistunut pääsikin maistelemaan tilaustuotteitaan.
Aivan alkuun täytyy kehua ja ylistää kahvien pakkauksia. Näin upeita ja yksityiskohtaisia pakkauksia ei ole kuunaan vastaan tullut. Ei näitä halua heittää pois, enkä heitäkään. Kohokuviointia, kestävän kehityksen periaatteella valitut materiaalit ja tyylikkyys antavat ymmärtää, että sisältä löytyisi jotain, joka on ansainnut tällaiset kuoret. Pidemmittä löpinöittä käydään käsiksi itse kahveihin.
Aloitetaan elsalvadorilaisesta single origin -kahvista Santa Rosa Honeysta. Lajikkeeltaan suuripapuista Pacamaraa oleva kahvi kasvatetaan 1850 metrin korkeudella Chalatenango-vuoristossa ja se aateloidaan honey-prosessoinnilla (ikään kuin pulped natural -prosessointi). Santa Rosa -tila ja sen omistaja Jorge Raul Rivera ovat voittaneet lukuisia Cup of Excellence -palkintoja Pacamara-kahveillaan. Tämän perusteella pakkauksen sisästä löytyy jotain todella pamauttavaa.
Santa Rosa Honey tuoksui pussista nuuhkittuna makealle, pehmeän kukkaiselle ja toi mieleeni jonkin kevyesti suklaisen hedelmäkarkin. Jotain pientä mehumaistakin vivahdetta siinä oli. Jauhettu kahvi oli jo huomattavan paljon suklaisempi, kuitenkin edelleen kukkainen. Sieltä täältä nenääni nousi myös ruusunmarjaa muistuttava aromi.
Molemmat kahvit tulivat tutuiksi monella eri menetelmällä, mutta pääasiassa käytin niiden valmistukseen Aeropressiä. Reseptinä 15 grammaa hienoksi jauhettua kahvia, 250 grammaa noin 90-asteista vettä ja painallus 30 sekunnissa, kun sen aika oli.
Hiukan kahvin jäähdyttyä aloitin maistelun. Santa Rosa Honey oli hento, pehmeä sekä harmoninen. Maussa kukkaisuutta, kevyttä suklaisuutta, jopa luumua sekä viinirypälettä. Kahvi oli tuntuvan hapokas, hieman sellainen karpalomainen. Suutuntumaltaan Santa Rosa Honey oli huomattavan pehmeä. Oikein hyvä paletti erilaisia makuja, jotka loivat yhdessä tosi kivasti toimivan ja pehmeän kokonaisuuden.
Toinen tilaamani kahvi, Tropical Weather, oli blendi. Siihen käytetyt kahvit tulevat kaikki Addis Abebasta, Etiopiasta, jonka Onyx nimeää lempialkuperämaakseen. Blendiin on käytetty sekä natural- että märkäprosessoituja kahveja, mutta lajikkeeltaan kaikki ovat Heirloom. Kahvi on kasvanut 1900 metrissä merenpinnan yläpuolella.
Tuoksu oli aivan uskomaton: aivan mieletön hedelmäisyys ja makeus, runsas, kompleksinen ja jotenkin kivan kesäinen. Jauhetusta kahvista esiin nousivat selkeimpinä elementteinä ananas sekä trooppiset hedelmät. Tuoksussa oli runsaasti makeutta sekä pientä marjaistakin vivahdetta.
Myös Tropical Weather tuli maisteltua useammallakin metodilla, mutta lopulta Aeropress oli kaikkein kovimmassa käytössä. Resepti oli molempien kahvien kohdalla sama (tätä reseptiä olen käyttänyt ehkä jopa turhan orjallisesti vuosien aikana). Mikä on sun lempiresepti Aeropressille?
Sitten sitä makua. Suutuntumaltaan pyöreähkö Tropical Weather ei ollut ollenkaan niin hapokas kuin oletin. Makupuolelta vastaan tuli melkoinen hedelmäsalaatti: kypsää ananasta, punaista omenaa, kiiviä ja jälkimaussa makeaa persikkaisuutta. Täyteläinen ja äärimmäisen herkullinen.
Olen varma, että Onyxin kahvikatalogi on yksi maailman parhaista. Valitsin sieltä kaksi kiinnostavaa ja budjettiini sopivaa ja rahat eivät menneet hukkaan. Erinomaisia, keskenään kivan erilaisia kahveja, joiden pakkaukset jäävät kyllä ehdottomasti johonkin kahvipisteelleni muistoja tuomaan.
Tässä samalla kannustan ottamaan nyt viimeistään Cappuzinen seurantaan, ellei ole jo. Kahviklubi-kimppatilauksille on taatusti tulossa jatkoa, toivottavasti mahdollisimman pian. Alta löydät linkkejä Cappuzinen someen ja muistathan, että Cappuzine on podcast. Kuunneltavaa löytyy esimerkiksi Souncloudista, Spotifysta ja Apple Podcasts:sta. Vielä kerran kiitos Cappuzinen Jarnolle ja Samulille. Olipahan erinomainen kimppatilaus ja mielettömät kahvit.
One Response
Oudoin, mutta toimiva, Aeropress resepti oli semmoinen, kun unohdin muuten mitäänsanomattoman kahvin Aeropressiin 15 minuutiksi liian kylmällä vedellä (ehkä 70-80 astetta).
Sitten siitä tuli yhtäkkiä semmoinen kukkais-tee-pommi!