Edellisessä blogipostauksessani avasin hiukan kombucha-nimisen teepohjaisen juoman maailmaa. Tämänkertaisessa artikkelissa esittelen tuotteen, jonka avulla pääsee äärimmäisen helposti alkuun oman kombuchan valmistamisessa. Artikkeli on tehty yhteistyössä tamperelaisen The Good Guys -kombuchapanimon kanssa.
The Good Guys tarjoaa verkkokaupassaan Starter Kit -pakkausta, joka pitää sisällään erinomaisten valmistusohjeiden lisäksi aivan kaiken, mitä tarvitset ensimmäisen kombucha-erän valmistamiseen. Siitä hommaa on helppo jatkaa sitten omin voimin eteenpäin. Sain tällaisen pakkauksen ja päätin esitellä sen blogissa kokonaisuudessaan sekä myös kertoa, että kuinka oma kombuchani onnistui.
Pakkauksesta todellakin löytyy aivan kaikki tarvittava: kolmen litran lasiastia lämpömittarilla varustettuna, valmis teesekoitus, luomuruokosokeria, SCOBY ja startterineste, kangasliina ja narua purkin sulkemiseen sekä erittäin informatiivinen ja helppolukuinen ohje, jolla homma helpottuu kauheasti. Valmistusohjetta sekä esimerkiksi maustamisvinkkiä löytyy myös The Good Guys:n kotisivujen Kombucha-koulu -osiosta.

Kaikki alkaa käsien ja valmistusvälineiden pesulla. Tämän jälkeen kiehautetaan 2,7 litraa vettä (koska startterineste tuo kolmisen desiä lisää nestettä ja mukana tullut lasipurkki on tosiaan kolmelitrainen). Kiehautettuun veteen haudutetaan mukana tullut teesekoitus ja sekaan lisätään sokeri. Tämän jälkeen rauhoitutaan ja annetaan nesteen jäähtyä reilusti (ihanne olisi noin 20-24 asteinen neste). Tämän voi tehdä esimerkiksi antamalla sekoituksen seistä yön yli kattilassa pöydällä.
Vaikka kuinka tekisi mieli jatkaa valmistus kerralla loppuun, niin tee-sokerisekoituksen on todellakin syytä antaa jäähtyä kunnolla, sillä SCOBY kuolee liian kuumassa. Ja sitten se kombuchan teko tyssääkin ymmärrettävästi siihen. Kuten mihin tahansa muuhunkin elävään, tulee SCOBYyn suhtautua rakkaudella ja huolenpidolla.
Kun uusi päivä valkenee voi valmistusta jatkaa. Muista kuitenkin pestä kädet ensin! Ja jos et sitä jo etukäteen tehnyt, niin pese myös mukana tullut lasiastia vielä varmuuden vuoksi. Jäähtyneen tee-sokerisekoituksen voi nyt kaataa lämpömittarilla varustettuun lasipurkkiin. Lämpömittarin avulla on äärimmäisen helppo seurata, että kombuchasi valmistuu oikean lämpöisessä tilassa. Tee-sokerisekoituksen lisäksi purkkiin laitetaan myös sekä SCOBY että sitä ympäröivä neste.
Kun SCOBY on asutettu uuteen kotiinsa, on aika panna kangas purkin suulle ja sulkea se mukana tulevan narun avulla. Kangas suojaa kombuchaa epäpuhtauksilta sekä esimerkiksi hedelmäkärpäsiltä, mutta se päästää kuitenkin ilmaa lävitseen. Suljettu purnukka pannaan tämän jälkeen esimerkiksi johonkin keittiön kaappiin tekeytymään; kuivaan, lämpimään ja valolta suojaan. Sopiva valmistumisaika on oman maun mukaan 7-14 päivää. Maistella kannattaa, jottei kombucha lipsahda omaan makuun liian etikkaiseksi (mitä vähemmän kombuchassa on sokeria tai mitä pidempään sen on antanut fermentoitua, eli SCOBY on ehtinyt syödä suurimman osan sokerista, niin sitä etikkaisempi on lopputulos).
Ei sitä oikein ota uskoakseen, että miten helppoa kombuchan valmistaminen tosiasiassa on. Vaikka puhtaudesta ja esimerkiksi lämpötilasta on pidettävä tosi tarkkaan huoli, niin on tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan kuitenkin melkoisen iisi homma. Varsinkin kun on setti, jolla alkuun pääsee aivan kuka tahansa. Laitoin oman kombuchani valmistumaan keittiön kaappiin jääkaapin yläpuolelle, jossa lämpötila on kaikenaikaa noin 24-25 astetta.
Miten siinä lopulta kävi? Sainko aikaiseksi juomakelpoista kombuchaa vai menikö vessanpesunesteeksi koko satsi? Maustoinko vai jätinkö koko erän maustamatta? Siitä lisää seuraavassa kombucha-artikkelissa. Tässä vaiheessa kuitenkin suuri kiitos The Good Guys:lle setistä ja opastuksesta kombuchan maailmaan!
The Good Guys:n Kombucha Starter Kitin voit hankkia itsellesi esimerkiksi panimon omasta verkkokaupasta tai vaikka Ruohonjuuri-myymälästä.