Maistossa Johan & Nyströmin cold brew -kahvi

Sain eräänä päivänä yhteydenoton Johan & Nyström -kahvipaahtimolta. Yhteydenotto koski heidän cold brew -kahviaan ja sitä olisi tarjolla Uuttajalle maisteltavaksi. Lyötiin kättä päälle ja paketti lähti postiin. Parin kommervenkin kautta paketti saapuikin sinne minne piti ja pääsin tutustumaan tuotteisiin.

Cold brew, eli kylmäuuttokahvi, on ollut kovassa suosiossa ja nosteessa jo muutaman vuoden. Sitä myydään kahviloissa, kaupoissa, sen tekemisestä jaetaan juttuja somessa, netti on täynnä reseptejä ja ideoita kuinka käyttää kylmäuuttokahvia, miten sitä voi maustaa ja niin edelleen. Johan & Nyström on tuonut tarjolle nyt oman kylmäuuttonsa 25cl-kokoisessa pullossa.

Uuttajalle saapuneessa paketissa oli kolme pulloa tätä kylmäuuttokahvia sekä niiden lisäksi pullon verran tonic-vettä sekä iso nippu infokortteja.

Korttien joukossa oli neljä erilaista reseptiä, joihin cold brew -kahvia voisi käyttää (joko cold brew -kahvia suoraan tai sitten tiivistemäisempää versiota kyseisestä tuotteesta). Gin tonicin, espresso martinin ja jäälaten jätin vielä toistaiseksi testaamatta, mutta paketista löytyvillä aineksilla sain kuitenkin testattua cold brew tonicin. Kesäisistä kahvijuomista espresso tonic on ehdoton suosikkini, joten tämä versio juomasta hotsitti kovin.

Mutta millainen maku tässä kahvissa oli ihan sellaisenaan, niin sanotusti ”raakana”? Kahvi tähän kylmäuuttoon tulee Brasiliasta ja se jätetään vaaleapaahtoiseksi. Mausta on haettavissa suklaisia vivahteita ja sen ohella myös hedelmäisiäkin sävyjä. Minkäänlaista kitkeryyttä (vai katkeruutta) juomassa ei ole, siitä kiitos cold brew -uuttomenetelmälle. Pehmeä, raikas mutta kuitenkin kahvimainen. Tässä vaiheessa nostan hifistelysormeani pystyyn ja täsmennän, ettei kylmäuutettu kahvi ole sama asia kuin kuuma kahvi, joka on jäähtynyt.

Pari jääpalaa juomaan sekaan, niin lopputulos on vieläkin kylmempi. Oikein oivallinen kesäjuotava. En ole koskaan ollut mikään varsinainen cold brew -fani, mutta mielelläni maistelen hyvintehtyä kylmäuuttoa kuitenkin.

Mutta hetkinen, paketissahan tuli mukana myös tonic-vettä. Mikäs sen rooli sitten oli? Sellaisenaanko se hörpitään? Huuhdotaanko sillä hyvä kahvinmaku pois? Ei suinkaan. Pistetään samaan lasiin tonic-vettä, cold brew -kahvia sekä muutama jääpala ja herkutellaan vähän lisää.

Nyt alkoi lyyti kirjoittamaan. Oma suosikkini kylmistä kahvijuomista on ollut espresso tonic, eli nimensä mukaisesti se on lasillinen tonic-vettä, jäitä ja siihen sekaan kaadettu espresso (tai tupla). Tämä ei ole aivan sama asia, mutta tonic-veden ominaisuudet maistuvat kyllä sen verran kahvin läpi, että tätäkin hörppi erittäin mielellään. Tiedäthän: kiva tuoli parvekkeella, hyvä kirja ja vieressä lasillinen kahvia tonic-vedellä. Aijaijai kuulkaa. Suosittelen kokeilemaan.

Johan & Nyströmin cold brew ei sekään käännytä minua kylmäuuttojen fanipojaksi, mutta hyvää se on. Pehmeys, hienot hedelmäiset sävyt suklaisuuden seassa ja miellyttävä suutuntuma tekevät tästä helpon juotavan ja varsin erinomaisen kesäkahvijuoman; tonicilla tai ilman. Anna cold brew:lle mahdollisuus!

Kiitos paahtimolle, että sain testata kylmäuuttoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *