Tulossa: Tallinn Coffee Festival 2020
Tämä vuosi on ollut monella tapaa hyvin poikkeuksellinen. Toivottavasti tällaisia vuosia ei kuitenkaan enää tulisi. Tapahtumajärjestäjät ovat olleet paikoitellen kovassakin pulassa, kun koronan vuoksi asetetut

Toisinaan eteen sattuu huikeita mahdollisuuksia ja tilaisuuksia. Viimeisin tällaisista tuli lifestyle-sivusto Tyyliniekan sekä tamperelaisen pienpaahtimo Kahwen yhteispyynnöstä. Tyyliniekka on Uuttajalle jo entuudestaan tuttu kumppani, sillä
Sain eräänä päivänä yhteydenoton Johan & Nyström -kahvipaahtimolta. Yhteydenotto koski heidän cold brew -kahviaan ja sitä olisi tarjolla Uuttajalle maisteltavaksi. Lyötiin kättä päälle ja paketti
Suomen THE kahvipodcast Cappuzine pisti kasaan kahviklubin. Tämä klubi mahdollistaa esimerkiksi kahvin kimppatilaamisen paahtimoilta ympäri maailman ja sellaisilta lafkoilta, joista ei syystä tai toisesta tulisi
Turusta otettiin yhteyttä ja ilmoitettiin ytimeikkäästi, että alkukesän kolme kovinta kahvia olisi nyt valittu ja tilattavissa. Kolmen kahvin kopla luonnollisesti päätyi Uuttajankin testipöytään. Viime kesän