joulukuu 2015 archive

Paketti Uuttajalle – Third Wave Wichteln 2015, osa 2/2

IMG_4778

Kerroin jo aiemmin Third Wave Wichteln -kahvinvaihto-ohjelmasta, johon otin osaa. Kerroin jutussa myös mitä itse lähetin paketissani maailmalle. Nyt, kun olen oman pakettinikin saanut, on vuorossa juttusarjan toinen osa.

Maanantaina 21.päivä kolahti postiluukusta kotiin jotain, jota olin odotellut jo kieli pitkänä: kahvipaketti maailmalta. Paketin lähetti minulle Samuel Darmstadtista, Saksasta. Hän oli siis se henkilö, joka sai minun yhteystietoni kahvinvaihto-ohjelmassa. Samuel oli laittanut pakettiin mukaan kahvin lisäksi pienen levyn pähkinäsuklaata sekä saatekirjeen. Tässä kohtaa omatuntoani viilsi syvästi: omassa paketissani ei ollut muuta kuin paketillinen papuja sekä tieto siitä, että kuka paketin oli lähettänyt. Ensi vuonna on panostettava hiukan paremmin. Onhan kyse kuitenkin joululahjasta.

Lue lisää...
Share

Jouluspesiaali: Quai Sud Café De Noël – cannelle orange -joulukahvi

IMG_4750

Tein itselleni lupauksen avatessani uuttaja.fi-blogini, etten puuttuisi maustekahveihin, koska yleensä kahvi tuppaa olemaan niissä sivuosassa. Tuli kuitenkin vastustamaton kiusaus ottaa purkin verran kaneli-appelsiini -joulukahvia testiin. Syitä tähän oli kaksi: purkin ulkonäkö oli vetoava ja tuoksu oli kiusoitteleva. Joten päätin, että tehtäköön tästä poikkeuksesta sitten vaikka jouluspesiaali.

Lue lisää...
Share

Aeropressillä Columbia Primero / Café Barista Kaffeerösterei, Neuburg an der Donau

IMG_4547

Lokakuiselta Saksan matkalta tarttui mukaan muutamaa eri kahvilaatua, ja tässä niistä yksi. Cafe Barista -paahtimon Columbia Primero on paahdettu noin kaksi kuukautta sitten, eli ihan tuoreinta mahdollista tämä ei ole. Tosin on syytettävä itseäni, sillä itsepähän panttasin näitä kahveja kaapissani. Toki pussit ovat venttiilipusseja ja vielä kuumasaumattu kiinni, niin toivon että aromi ei ole täysin hukassa.

Lue lisää...
Share

Kahvin vaihtoa – Third Wave Wichteln 2015, osa 1/2

Onko termi ”Secret Santa” tuttu? Secret Santa tarkoittaa käytännössä joululahjanvaihtoa tuntemattomien kanssa. Yleensä homma toimii niin, että vaihto-ohjelmaan ilmoittaudutaan ja ilmoittautumisen päätyttyä saadaan lahjan vastaanottajan yhteystiedot. Vastaanottaja on siis joku täysin sattumanvarainen persoona, joka on myöskin ilmoittautunut samaan ohjelmaan. Lahjan laatu ja aihepiiri on joko vapaa tai erikseen määritelty ohjelman perustajan toimesta.

Lue lisää...
Share

1 2